Oiva Isännöinti vahvistaa lakijohtamista osana yhtiön seuraavaa vaihetta – Jenni Teurokoski lakiasiainjohtajaksi
Ajankohtaista | 15.1.2026
Jenni Teurokoski on nimitetty Oiva Isännöinnin lakiasiainjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Tehtävässään hän vastaa konsernin lakiasioista, yritysostojen tehokkaasta toteuttamisesta ja tukee konsernin kasvua, kehitystä ja hyvää hallintotapaa.
Jenni on oikeustieteiden maisteri (OTM), jolla on noin kymmenen vuoden kokemus yrityskauppa- ja pääomasijoitustransaktioista. Hän on työskennellyt yhdessä Suomen suurimmista asianajotoimistoista sekä valtion omistamassa kehitysrahoittaja- ja vaikuttavuussijoittajaorganisaatiossa. Lisäksi Jennillä on laajaa kokemusta työskentelystä suomalaisten pääomasijoittajien ja heidän portfolioyhtiöidensä kanssa.
”Näen isännöintialan mielenkiintoisena toimialana, jossa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia ja kehitysmahdollisuuksia. On hienoa päästä mukaan osaksi Oiva Isännöinnin vahvaa visiota ja kasvutarinaa sekä vaikuttamaan omalta osaltani niin Oiva Isännöinnin kuin isännöintialan kehitykseen ja kasvuun.”
– Jenni Teurokoski
“Jennin mukana saamme taloon laaja-alaista osaamista ja näkemyksellisyyttä, joka tukee meitä arjen päätöksenteosta koko konsernin kehittämiseen. On hienoa saada hänet mukaan rakentamaan Oiva Isännöinnin seuraavaa vaihetta yhdessä tiimimme kanssa.”
– Arttu Hollmérus, toimitusjohtaja
Jenni aloittaa tehtävässään 3.3. ja raportoi toimitusjohtajalle.
Toivotamme Jennin lämpimästi tervetulleeksi Oiva Isännöintiin ja onnea uuteen tehtävään!