Kesä lähestyy – näillä vinkeillä sujuvaa ja turvallista arkea koko taloyhtiölle

Kesä tuo mukanaan auringon, ulkoilun, grillauksen ja lomamatkat – mutta myös tilanteita, joissa on hyvä kerrata yhteisiä pelisääntöjä. Kokosimme taloyhtiön osakkaille tärkeimmät vinkit, jotka auttavat pitämään taloyhtiön arjen sujuvana ja turvallisena.

Pidetään piha-alue siistinä

Nurmikot, oleskelualueet ja kulkuväylät ovat kaikkien yhteisiä. Huolehditaan yhdessä, ettei pihoille keräänny ylimääräistä tavaraa tai roskaa. Sähköpotkulaudat, pyörät ja muut kulkuvälineet pysäköidään niille varatuille paikoille – ei sisäänkäyntien eteen tai pelastusteille.

Leikkipaikat kuntoon

Leikkipaikkatarkastus ei ole yksittäinen tarkistus vaan osa jatkuvaa, tietoon perustuvaa kiinteistön johtamista ja riskien hallintaan. Samalla tavalla kuin energiankulutusta seurataan, myös leikkipaikan turvallisuutta voidaan mitata, arvioida ja parantaa. Lue lisää täällä >>

Parvekkeet ja pihat

Grillaa turvallisesti – suosi sähkö- tai kaasugrilliä ja tarkista, mitä oman taloyhtiön järjestyssäännöt sallivat. Pidä kukkalaatikot ja kalusteet kaiteiden sisäpuolella ja varmista, ettei kasteluvesi valu naapureille. Parvekkeilta ei saa pudottaa tavaroita – turvallisuus ja siisteys ennen kaikkea.

Grillaus parvekkeella tai pihalla

Grillaa turvallisesti – suosi sähkö- tai kaasugrilliä ja tarkista, mitä oman taloyhtiön järjestyssäännöt sallivat. Usein sähkö- tai kaasugrilli on sallittu, mutta hiili- ja kertakäyttögrillit ovat kiellettyjä. Pihagrillaus on turvallisempi vaihtoehto – jos käytössä on grillikatos, hyödynnetään sitä!

Muistetaan hiljaisuusaika

Kesäillat houkuttelevat viipymään ulkona pidempään, mutta hiljaisuusaika on voimassa myös kesällä, yleensä klo 22–07. Otetaan naapurit huomioon ja nautitaan kesästä toisiamme kunnioittaen.

Yhteiset tilat ja säilytys

Lastenrattaat, rollaattorit tai muut tavarat eivät kuulu rappukäytävään – pidetään kulkuväylät esteettöminä ja paloturvallisina. Säilytä vain sallittuja tavaroita varastoissa – esimerkiksi kaasupullot ja ilotulitteet eivät kuulu sisätiloihin.

Huolehditaan jätehuollosta

Kesällä jätemäärät kasvavat: grillaus, puutarhajätteet ja muuttolaatikot täyttävät nopeasti roskakatokset. Tarkistetaan, että jätteet lajitellaan oikein ja kierrätyspisteet pidetään siistinä.

Sähköpyörien ja tavaroiden säilytys

Rappukäytävät ja kulkureitit pidetään esteettöminä. Sähköpyörien akut ladataan turvallisesti huoneistoissa, ellei yhtiössä ole sovittu toisin. Ethän lataa sähköpotkulautaa huoneistosi ulko-oven edessä. Mahdollisessa palotilanteessa tulee poistumistie pitää esteettömänä.

Vältäthän sähköpyörän/sähköpotkulaudan säilyttämistä parvekkeella. Parvekkeilla lämpötilan nousee todella paljon kesäaikana, minkä vuoksi akuissa on kuumenemisen ja syttymisen vaara. Ulkoiluvälinevarastot eivät ole ylimääräisten huonekalujen tai tavaroiden säilytystiloja.

Lomalle lähdössä?

Tyhjennä lattiakaivo, sulje sähkölaitteet, varmista postin tyhjennys ja ilmoita pidemmistä poissaoloista huollolle tai naapurille. Näin vältät ikävät yllätykset reissun jälkeen.

Lue lisää ohjeita MyOivasta tai ilmoitustaululta. Yhdessä tekemällä kesästä tulee sujuva ja turvallinen meille kaikille.

Näin onnistut taloyhtiön hallituksen jäsenenä. Opas onnistuneeseen hallitustyöhön

Hallitustyö taloyhtiössä ei ole pelkkää kokoustamista – se on konkreettinen tapa vaikuttaa siihen, miten viihtyisää asuminen on ja miten kiinteistön arvo kehittyy. Mutta mitä kaikkea hallituksen vastuulle oikeastaan kuuluu? Entä miten tehtävästä voi selviytyä ilman, että se kuormittaa liikaa?

Me Oivalla autamme sinua ymmärtämään roolisi, välttämään yleiset sudenkuopat ja tekemään fiksuja päätöksiä – yhdessä isännöitsijän ja muiden asiantuntijoiden kanssa.

Hallituksen tärkein tehtävä = huolehtia taloyhtiön edusta

Hallituksen roolina on valvoa, että taloyhtiötä hoidetaan taloudellisesti järkevästi ja suunnitelmallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi:

  • kiinteistön kunnossapidon ja korjausten suunnittelua,
  • talouden seurantaa ja budjetointia,
  • osakkaiden tiedottamista ajankohtaisista asioista,
  • päätöksenteon valmistelua yhtiökokoukselle.

Hallituksen jäsenenä edustat kaikkia osakkaita – ja vaikutat suoraan siihen, miten hyvin yhtiötä johdetaan.

Budjetissa ei saa olla mitään epäselvää – talous haltuun yhteistyössä

Taloyhtiön talouden seuraaminen ja suunnittelu on yksi hallituksen tärkeimmistä vastuista. Tähän kuuluu mm.:

  • vastikkeiden oikea mitoittaminen,
  • korjaushankkeiden rahoitusvaihtoehtojen puntarointi,
  • yhteistyö isännöitsijän ja kirjanpitäjän kanssa.

Kun talous on läpinäkyvä ja suunnitelmallinen, koko yhtiö hyötyy – ja yllätyksiltä voidaan välttyä.

Isännöitsijä ei tee päätöksiä – hallitus tekee

Isännöitsijä toimii hallituksen tukena, mutta vastuu päätöksenteosta on aina hallituksella. Isännöitsijä on myös neuvonantaja joka tuo hallitukselle vaihtoehtoja pöydälle mistä hallitus päättää.

Hyvä yhteistyö syntyy, kun:

  • viestintä on säännöllistä ja selkeää.
  • hallitus valvoo ja ohjaa isännöitsijän työtä,
  • isännöitsijän tukena on asiantuntijatiimi, jossa on mukana kirjanpitäjä, tekninen isännöitsijä ja kiinteistösihteeri,
  • viestintä on säännöllistä ja selkeää.

    Korjaukset eivät saa yllättää

    Korjaushankkeet ovat usein hallitustyön kuumimpia aiheita. Siksi tarvitaan ennakointia ja suunnitelmallisuutta:

    • kunnossapitotarveselvitys toimii pohjana suunnittelulle,
    • kilpailutukset ja urakoitsijavalinnat tehdään avoimesti,
    • tiedotus osakkaille on jatkuvaa ja ymmärrettävää.

    Näin remontit eivät tule yllätyksenä – eivätkä tunnu sekavalta kaaokselta.

    Taloyhtiön viestintä vähentää väärinkäsityksiä ja turhaa draamaa

    Osakkaat arvostavat selkeää ja avointa tiedonkulkua. Hallituksen kannattaa lähettää säännöllisiä tiedotteita, hyödyntää sähköisiä viestintäkanavia ja kutsua osakkaat mukaan keskusteluun merkittävistä päätöksistä.

    Yksi hyvä viesti voi ehkäistä monta väärinkäsitystä.

      Hyvä hallintotapa suojaa kaikkia – myös sinua

      Asunto-osakeyhtiölaki ohjaa hallitustyötä. Päätöksissä korostuu vastuu:

        • henkilökohtainen vastuu korostuu, jos päätökset ovat huolimattomia tai yhtiön etua vahingoittavia.
        • dokumentointi on tärkeää: pidä pöytäkirjat ja päätökset ajan tasalla,
        • asiantuntijan apu kannattaa käyttää ajoissa, erityisesti monimutkaisissa asioissa,henkilökohtainen vastuu korostuu, jos päätökset ovat huolimattomia tai yhtiön etua vahingoittavia.

        Hyvin toimiva hallitus = viihtyisämpi taloyhtiö

        Parhaimmillaan hallitustyö on vaikuttamista parempaan arkeen. Se on myös keino varmistaa, että kiinteistö pysyy kunnossa ja arvo säilyy.

        Hyvä hallinto, yhteistyö ja suunnitelmallisuus tekevät hallitustyöstä sujuvampaa – ja palkitsevampaa.

        Jos olet epävarma jostain, älä jää yksin. Keskustele isännöitsijän kanssa – yhdessä on helpompi onnistua.

        Leikkipaikkojen turvallisuus on nyt hallituksen vastuulla ja tärkeä osa taloyhtiön riskienhallintaa

        Vuonna 2025 voimaan astuva kuluttajaturvallisuutta koskeva lainsäädäntö korostaa taloyhtiöiden roolia leikkipaikkojen turvallisuuden varmistamisessa. Uudistuksen myötä vastuu ei enää rajoitu vain kunnossapitoon. Nyt myös turvallisuuteen liittyvät arviot, havainnot ja tapahtumat täytyy dokumentoida.

        Vuonna 2025 voimaan tuleva kuluttajaturvallisuuslaki laajentaa taloyhtiöiden vastuuta leikkipaikkojen turvallisuudesta

        Lainsäädäntö edellyttää, että taloyhtiön hallitus tunnistaa ja arvioi leikkipaikkojen mahdolliset riskit säännöllisesti. Lisäksi hallituksen tulee kirjata kaikki havaitut turvallisuuspuutteet sekä mahdolliset onnettomuudet.

        Dokumentoinnin muotoa ei ole tarkkaan määrätty, mutta sen tulee olla kirjallinen ja säilytettävissä tarkastuksia tai selvityksiä varten.

        Leikkipaikan turvallisuus on tärkeä osa riskien hallintaa

        Leikkipaikkatarkastus ei ole yksittäinen tarkistus vaan osa jatkuvaa, tietoon perustuvaa kiinteistön johtamista ja riskien hallintaan. Samalla tavalla kuin energiankulutusta seurataan, myös leikkipaikan turvallisuutta voidaan mitata, arvioida ja parantaa.

        • Uusi laki edellyttää riskien arviointia ja dokumentointia
        • Onnettomuustilanteissa hallituksen vastuu konkretisoituu
        • Tarkastusraportti tuo selkeyttä huolto- ja korjaussuunnitelmiin
        • Laadukas dokumentointi tukee vakuutusasioiden käsittelyä
        • Ennaltaehkäisy on kustannustehokkain tapa ylläpitää turvallisuutta
        • Hyvin hoidettu piha kertoo, että hallitus kantaa vastuunsa
        • Lapsilla on oikeus turvalliseen leikkiin – piha ei saa olla riski
        • Turvallinen piha luo luottamusta ja yhteenkuuluvuutta asukkaiden kesken

        Ratkaisu: Oivan Leikkipaikkatarkastus hoitaa tarkastuksen – ja dokumentoinnin hallituksen puolesta

        Olemme kehittäneet Leikkipaikkatarkastus-palvelun erityisesti taloyhtiöiden hallitusten tueksi. Oivan asiantuntija tarkastaa pihan leikkivälineet, turvarakenteet ja koko leikkialueen ympäristön.

        Tarkastuksesta syntyy kirjallinen ja kuvallinen raportti, joka toimii hallituksen virallisena dokumentaationa sekä viranomaisia että asukkaita varten. Se sisältää havainnot, mahdolliset riskitekijät sekä huolto- ja korjausehdotukset.

        Palvelu antaa hallitukselle mahdollisuuden hoitaa velvoitteensa ennakoiden, perustellusti ja vastuullisesti – ilman epäselvyyksiä.

        ✓ Oivan tarkastaja suorittaa arvioinnin paikan päällä
        ✓ Kirjallinen ja kuvallinen raportti tukee päätöksentekoa ja täyttää dokumentointivaatimukset
        ✓ Tarkastus kattaa välineet, turva-alustat, rakenteet ja piha-alueen turvallisuusriskit
        ✓ Suositeltava toteuttaa vuosittain, erityisesti keväisin lumien jälkeen

        Oivan asiakkaat näkevät leikkipaikkatarkastustodistukset ja muut asiakirjat kätevästi MyOivasta.

        TOP 10: näitä asioita taloyhtiön asukkaat arvostavat. Tarkista, että ne ovat kunnossa taloyhtiössänne

        Taloyhtiön hallituksessa toimiminen ei ole koskaan pelkkää numeronpyörittelyä. Kyse on siitä, miten hyvin ihmiset voivat omassa kodissaan. Me Oivassa autamme hallituksia tässä työssä ja kysyimme hallituksen jäseniltä ja asukkailta mitkä asiat saavat heidät kokemaan, että taloyhtiö toimii hyvin.

        Pitkälti yli 10 000 vastauksesta oli todettavissa, että tulokset olivat yllättävän yksimielisiä. Asukkaat eivät kaipaa pelkkiä korulauseita vaan konkreettisia asioita, jotka helpottavat arkea, vähentävät stressiä ja tuovat turvallisuuden tunteen.

        Seuraavaksi esittelemme TOP 10 tärkeintä funktiota, joita asukkaat arvostavat ja joista me isännöintikumppanina huolehdimme niin hyvin, ettei niitä edes tarvitse miettiä.

        1. Perusasiat toimivat ilman jatkuvaa muistuttamista

        Suurin kiitos tulee siitä, että arki sujuu: asiat tapahtuvat ajallaan, eikä asukkaan tarvitse tarttua jokaiseen yksityiskohtaan.

        “Kaikki toimii erinomaisesti, ja vastaukset kysymyksiin tulevat nopeasti. Ei mitään moitittavaa.” Asukas, Helsinki

        Hallituksen jäsenelle tämä tarkoittaa vähemmän mikromanagerointia ja enemmän aikaa siihen, mikä oikeasti merkitsee: pitkäjänteiseen päätöksentekoon ja yhteisen hyvän suunnitteluun.

        2. Selkeä ja oikea-aikainen viestintä

        Vastaajat nostivat toistuvasti esiin hyvän viestinnän merkityksen. Ei vain informaation määrän, vaan sen, että tieto on ymmärrettävää ja tulee silloin kun sitä tarvitaan. Moni kuvailee helpotusta, kun ei tarvitse arvailla tai selvittää asioita itse.

        3. Pihan ja ympäristön viihtyisyys

        Piha on se, minkä ihminen kohtaa joka päivä. Se vaikuttaa sekä asumisviihtyvyyteen ja siihen, millaisen kuvan taloyhtiö antaa itsestään. Vaikka tämä saattaa tuntua pieneltä asialta hallituksen papereissa, se näkyy vahvasti asukkaiden kokemuksissa erityisesti silloin, kun piha on hoidettu hyvin ja varusteltu tarkoituksenmukaisesti.

        4. Remontit ja huollot hoidetaan ennakoiden – ei kriisissä

        Asukkaat kokevat suurta arvoa siinä, että asiat tapahtuvat ajallaan ja suunnitellusti. Ei riitä, että asiat tehdään – tärkeintä on, milloin ne tehdään.

        Ennakointi tuo luottamusta ja turvaa. Hallitukselle se tarkoittaa ennustettavampaa budjetointia ja vähemmän kriisipalavereja.

        5. Yhteisöllisyys ei synny itsestään, mutta sen voi mahdollistaa

        Hyvä ilmapiiri ei ole itsestäänselvyys, mutta hyvä isännöintikumppani voi tukea sitä monin tavoin. Asukkaat tunnistavat, kun yhteistyö sujuu, ja tunne ”meidän talosta” alkaa rakentua.

        Tämä voi näkyä vaikka siinä, miten palautteisiin suhtaudutaan tai millä tavalla isännöitsijä kohtaa asukkaita arjessa.

        6. Nopea reagointi tekee asumisesta huolettomampaa

        Jos jokin menee rikki, vastaus ei saisi vaatia viikkojen odottelua. Arvostusta herättää erityisesti nopeus, jolla pienetkin asiat hoituvat.

        Hallituksen näkökulmasta tämä vähentää painetta ja palautteenhallintaa, eikä asioiden tarvitse kiertää hallituksen kautta, kun ne hoituvat suoraan.

        7. Luottamus hallituksen ja isännöitsijän yhteistyöhön

        Luottamus rakentuu pitkäjänteisestä ja avoimesta yhteistyöstä – ei siitä, että hallitus joutuu jatkuvasti vahtimaan tekemistä.

        “TALOYHTIÖN HALLITUKSEN JÄSENET KATTAVAT MONIPUOLISESTI ERILAISIA ALUEITA, JOTEN TIETÄMYS ON LAAJAA JA YHTEISTYÖ KANNUSTAVAA.”
        Asukas, Espoo

        Tällainen palautteen sävy kertoo siitä, että hallitus ja isännöitsijä toimivat samassa veneessä – kumpikaan ei jää yksin.

        8. Asukaslähtöisyys

        Asukkaat haluavat kokea tulevansa kuulluiksi. Parhaat kokemukset syntyvät siitä, kun päätöksenteko tuntuu läpinäkyvältä ja osallistavalta – ei byrokraattiselta tai ylhäältä annettuna.

        Tässä hallitus voi tehdä suuren eron valitsemalla kumppanin, jonka toimintatapa tukee osallistavaa otetta.

        9. Ennakointi tuo varmuutta päätöksiin

        Asukkaat eivät ehkä puhu ”PTS-suunnitelmista”, mutta he kyllä arvostavat sitä, ettei asioita tarvitse enää odottaa kauhulla. Kun korjaukset, huollot ja kustannukset on suunniteltu etukäteen, syntyy luottamus siihen, että oma koti on hyvässä hoidossa.

        10. Koti tuntuu kodilta – ei projektityömaalta

        Kaiken ytimessä on tunne siitä, että oma koti on hyvässä hoidossa. Isännöinti ei ole vain asioiden hoitamista – se on asumisen mahdollistamista. Kun asukkaat kokevat olevansa turvassa ja kuultuja, kaikki muu on helpompaa.

        Yhteenveto hallituksen näkökulmasta:

        🟢 Valitse kumppani, joka ennakoi, ei reagoi myöhässä
        🟢 Varmista, että viestintä ei jää oletukseksi
        🟢 Pidä huolta siitä, että yhteistyö ei kuormita, vaan tukee
        🟢 Pidä ihmiset mukana – ei pelkästään papereissa, vaan päätöksenteossa

        Haluatko tietää, miten teidän taloyhtiössänne nämä 10 asiaa toteutuvat?

        Me Oivalla uskomme siihen, että hyvä isännöinti on näkymätöntä silloin kun sen pitää olla – ja aktiivista silloin kun sitä tarvitaan.

        Ota yhteyttä toimistoosi niin katsotaan yhdessä, voisiko arki olla teilläkin vähän helpompaa!

        Kiinnostuitko? Ota yhteyttä omaan Oiva-toimistoosi ja kerromme lisää!

        Kuinka palkkatasa-arvo hyödyttää työyhteisöä ja yrityskulttuuria?

        Palkkatasa-arvo on tärkeä osa modernia työelämää ja yrityskulttuuria. Se ei ole vain oikeudenmukaisuuskysymys, vaan myös strateginen valinta, joka vaikuttaa yrityksen toimintaan monella tasolla. Yrityksissä, joissa palkkatasa-arvo toteutuu, työntekijät ovat tyytyväisempiä, sitoutuneempia ja tehokkaampia – ja samalla työnantajan maine vahvistuu.

        Tässä artikkelissa käymme läpi, kuinka palkkatasa-arvo hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajia ja miten se vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin ja yrityksen kilpailukykyyn.

        Mitä palkkatasa-arvo tarkoittaa?

        Palkkatasa-arvo tarkoittaa sitä, että työntekijät saavat samasta työstä ja samanlaisista vastuista saman palkan riippumatta sukupuolesta, iästä tai muista henkilökohtaisista taustatekijöistä. Kyse ei ole vain numeroista, vaan myös kulttuurista ja periaatteista, jotka varmistavat tasapuolisuuden kaikissa palkanmäärittelyprosesseissa.

        Yrityksissämme olemme sitoutuneet siihen, että jokainen työntekijä saa saman palkan samanlaisesta työstä. Lisäksi palkkauksemme perustuu selkeisiin kriteereihin, jotka mahdollistavat läpinäkyvyyden ja reiluuden kaikilla tasoilla.

        Palkkatasa-arvon vaikutukset työyhteisöön

        Tyytyväisemmät työntekijät
        Työntekijät, jotka kokevat saavansa reilun korvauksen työstään, ovat tyytyväisempiä työpaikkaansa. Tämä vähentää henkilöstön vaihtuvuutta ja parantaa työilmapiiriä.

        Parempi sitoutuminen
        Kun palkkaus on tasa-arvoista, työntekijät tuntevat, että heidän panostaan arvostetaan oikeudenmukaisesti. Tämä lisää työntekijöiden sitoutumista ja motivoi heitä antamaan parastaan.

        Vahvempi yhteishenki
        Tasa-arvoiset käytännöt luovat luottamusta työntekijöiden välille. Tämä auttaa rakentamaan työyhteisöä, jossa jokainen tuntee olevansa osa samaa tiimiä.

        Palkkatasa-arvo vahvistaa yrityskulttuuria

        Yrityskulttuuri on yrityksen sydän, ja palkkatasa-arvo on olennainen osa sen rakentamista. Yritykset, jotka noudattavat tasa-arvoista palkkausta, viestivät arvoistaan selkeästi sekä työntekijöille että ulkopuolisille sidosryhmille. Tämä luo maineen vastuullisena ja modernina työnantajana.

        Kolme tapaa, joilla palkkatasa-arvo vahvistaa yrityskulttuuria:

        Vastuullisuuden korostaminen: Tasa-arvoinen palkkaus kertoo vastuullisuudesta, mikä houkuttelee huippuosaajia ja parantaa työnantajamielikuvaa.

        Avoimuus ja luottamus: Läpinäkyvä palkkaus lisää luottamusta yrityksen sisällä ja ulkopuolella.

        Arvojen mukainen toiminta: Palkkatasa-arvo osoittaa, että yritys ei vain puhu arvoistaan, vaan myös toimii niiden mukaisesti.

        Palkkatasa-arvo ja liiketoiminnan kilpailukyky

        Tasa-arvoinen palkkaus ei ole pelkkä hyvän tahdon ele – se on myös liiketoiminnallinen etu. Reilut palkkakäytännöt lisäävät yrityksen vetovoimaa työnantajana, mikä auttaa houkuttelemaan ja pitämään parhaat osaajat. Lisäksi tyytyväiset työntekijät ovat tuottavampia ja innovatiivisempia, mikä parantaa yrityksen tuloksia pitkällä aikavälillä.

        Palkkatasa-arvoisessa yrityksessä:

        Yrityksen maine vastuullisena toimijana vahvistuu.

        Rekrytointi helpottuu, koska työnhakijat arvostavat oikeudenmukaisia käytäntöjä.

        Henkilöstökulut pienenevät, kun vaihtuvuus vähenee ja sitoutuminen kasvaa.

        Miten me Oivassa edistämme palkkatasa-arvoa?

        Yrityksessämme palkkatasa-arvo on keskeinen osa strategiaamme. Käytämme säännöllisiä palkkakartoituksia ja -vertailuja varmistaaksemme, että palkkamme ovat oikeudenmukaisia ja kilpailukykyisiä. Lisäksi panostamme jatkuvasti työntekijöidemme osaamisen kehittämiseen, jotta jokaisella on mahdollisuus edetä urallaan tasapuolisesti.

        Tule osaksi oikeudenmukaista työyhteisöä

        Jos tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat sinulle tärkeitä, meillä on paikka sinulle. Liity mukaan työyhteisöön, jossa jokainen työntekijä tuntee olevansa arvostettu – ja jossa palkkatasa-arvo on todellisuutta.

        Tutustu uramahdollisuuksiimme ja avoimiin työpaikkoihimme Tervetuloa töihin Oivalle! – Oiva Isännöinti Group Oy

        Hakusanat: palkkatasa-arvo, työyhteisö, yrityskulttuuri, oikeudenmukainen palkkaus, tasa-arvo työelämässä.

        Miksi asunnon remontista pitää ilmoittaa? Näin varmistat sujuvan remontin ja vältät turhat riskit

        Moni osakas tai hallituksen jäsen pohtii, miksi keittiön tai kylpyhuoneen uusimisesta pitää ilmoittaa taloyhtiölle. Eikö oman kodin sisätiloja saisi remontoida vapaasti? Ymmärrettävä kysymys – mutta todellisuudessa kyse on paljon isommasta kokonaisuudesta.

        Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkaan on ilmoitettava taloyhtiölle muutostyöstä aina, kun tehtävä remontti voi vaikuttaa taloyhtiön vastuulla oleviin rakenteisiin tai muihin asuntoihin. Siksi ilmoittaminen ei ole vain sääntö, vaan käytännön keino varmistaa, että työt sujuvat teknisesti oikein ja koko yhtiöltä vältytään ikäviltä yllätyksiltä.

        Remontti-ilmoitus auttaa suojaamaan itsesi ja kiinteistösi

        Remontti-ilmoitus eli muutostyöilmoitus auttaa varmistamaan, että remontti tehdään turvallisesti ja oikein.

        Osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti, jos se voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan taikka vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan osakehuoneiston käyttämistä. Taloyhtiöllä on vastuu kiinteistön rakenteista ja järjestelmistä, kuten vesieristeistä, ilmanvaihdosta ja sähköjohdoista.  

        Ilman asianmukaista ilmoitusta vaarana on, että remontissa aiheutetaan vahinkoja, jotka voivat johtaa kalliisiin korjauksiin – ja erimielisyyksiin vastuista. 

        Ilmoituksen kautta taloyhtiö voi arvioida suunnitellun muutostyön vaikutukset ja varmistaa, ettei sen toteutus aiheuta haittaa rakenteille tai teknisille järjestelmille. 

        Tiedä kuka vastaa mistäkin ja vältä kallis vastuunjaon epäselvyys

        Kun remontti aiheuttaa ongelmia, kuten vesivahingon tai sähkökatkoksen, yksi yleisimmistä kiistakysymyksistä on: kuka vastaa? Ilmoitusmenettely selkeyttää osakkaan ja taloyhtiön välisiä vastuita. 

        Kun tieto muutostyöstä ja sen sisällöstä on dokumentoitu etukäteen, vältetään jälkikäteen syntyvät epäselvyydet ja kustannuskiistat. Näin osakas voi tehdä remonttinsa luottavaisin mielin. 

        Hyvin suunniteltu remontti, josta on ilmoitettu ajoissa, etenee hallitummin. Taloyhtiöllä on mahdollisuus ohjata, milloin ja miten töitä voi tehdä, jotta häiriöt naapureille pysyvät minimissä. 

        Ilmoituksen avulla hallitus ja isännöinti voivat ohjeistaa remontista tiedottamisesta selkeästi ja ajallaan, jolloin koko yhtiö tietää, mitä on tapahtumassa ja milloin. Näin vältetään epäselvyyksiä ja turhia reklamaatioita. 

        Laki velvoittaa ilmoittamaan

        Asunto-osakeyhtiölaki edellyttää, että osakas tekee ilmoituksen kaikista sellaisista muutostöistä, jotka voivat vaikuttaa rakenteisiin tai naapurien huoneistoihin. Taloyhtiöllä on oikeus valvoa, että muutostyö suoritetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta hyvää rakennustapaa noudattaen. Samalla se suojaa osakasta tilanteessa, jossa jälkikäteen tulisi esiin ongelmia. 

        Miten ilmoitat muutostyöstä helposti?

        Oiva Isännöinnin asiakkaille ilmoittaminen on tehty helpoksi ja nopeaksi lomakkeella, joka löytyy täällä >>

        Tarvitset:

        ✅ Kuvauksen suunnitellusta työstä 
        ✅ Mahdolliset piirustukset tai suunnitelmat
        ✅ Tiedot urakoitsijasta
        ✅ Suunnitellun aikataulun

        Ilmoita hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista – näin varmistamme, että remontti etenee sujuvasti ja oikein.

        Hyötysi yhdellä ilmoituksella:

        ✅ Saat selkeän luvan työn toteutukseen ilman epäselvyyksiä
        ✅ Varmistat, että työ ei aiheuta teknisiä tai oikeudellisia ongelmia

        Jos suunnittelet remonttia, ilmoita siitä ajoissa. Se on pieni teko, jolla on suuri merkitys turvallisuuteen, vastuisiin ja asumisviihtyvyyteen.

        Oiva panostaa asiakastyytyväisyyteen

        Taloyhtiöiden hallituksen kokoukset ovat yksi tärkeimmistä kohtaamispisteistä isännöinnin ja taloyhtiöiden hallitusten välillä. Siksi olemme ottaneet käyttöön uuden kokoustyytyväisyyskyselyn, joka auttaa kuulemaan kokemuksia entistä suoremmin, ja kehittämään palvelua juuri oikeista kohdista.

        Haluamme olla asiakkaillemme kumppani, jonka kehitys pohjautuu kuuntelemiseen ja tekoihin. Kokoustyytyväisyyskysely on yksi tapa tehdä palautteesta näkyvää ja vaikutuksista konkreettisia.

        Miksi tämä on hyvä uutinen taloyhtiölle?

        Kysely lähetetään hallituksen jäsenille jokaisen hallituksen kokouksen jälkeen. Palautteen avulla varmistamme, että esimerkiksi kokousmateriaalit, järjestelyt ja isännöitsijän toiminta vastaavat odotuksia. Samalla saamme arvokkaita kehitysideoita heiltä, joille tätä työtä teemme.

        Vastausten keskiarvo tähän mennessä: 4,51 / 5. Lukema kertoo, että taloyhtiöiden arki toimii, mutta vielä tärkeämpää on, että aktiivisella asiakaskuuntelulla pystymme kehittämään asioita koko ajan paremmiksi.

        Hyvä asiakaskokemus ei synny sattumalta. Se vaatii valmistautumista, läsnäoloa ja asiakkaan kuulemista. Uusi kyselytyökalu tuo asiakkaan äänen suoraan kehityksemme ytimeen.

        Palautteesta käytäntöön

        Jokainen palaute analysoidaan huolellisesti, ja sen pohjalta kehitetään konkreettisia osa-alueita, kuten kokousjärjestelyjä, viestinnän selkeyttä sekä tarvittavaa tukea taloyhtiöiden hallituksille. Palautteen hyödyntäminen on keskeinen osa sitoutumistamme jatkuvaan parantamiseen ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan.

        Tavoitteemme on varmistaa, että hallituksen kokoukset ovat aidosti arvoa tuottavia tilaisuuksia. Hyvin valmisteltu ja johdettu kokous on tehokas, ymmärrettävä ja tukee päätöksentekoa. Siksi kuuntelemme ja kehitymme kokous kerrallaan.

        Keräämme asiakaspalautetta myös asiakaspalvelusta ja viestinnästä. Kaikki palaute kootaan säännöllisesti tiimiemme käsiteltäväksi, ja se toimii ohjenuorana käytännön kehitystyössä. Näin varmistamme, että asiakaskokemus ei ole sattumaa – vaan yhteisesti rakennettu, jatkuvasti kehittyvä osa palveluamme.

        Näin MyOiva auttaa hallitusta taloyhtiön johtamisessa

        Taloyhtiön hallituksen työ voi olla turhauttavaa, jos tieto on hajallaan, päätöksenteko hidasta ja viestintä osakkaiden tai isännöitsijän kanssa tökkii. Ongelmat syntyvät usein siitä, ettei hallitus saa reaaliaikaista ja selkeää kuvaa taloyhtiön tilanteesta.

        Oiva Isännöinti kehitti ja rakensi MyOivan ratkaisemaan tämän haasteen. Uusi verkkopalvelu on kehitetty siis 100% asiakkaiden tarpeisiin, joten se lunastaa lupauksensa: tekee taloyhtiön johtamisesta tehokkaampaa, sujuvampaa ja läpinäkyvämpää.

        Mitä hyötyä MyOiva tuo taloyhtiön hallitukselle?

        1.Päätöksenteko helpottuu: Kaikki taloyhtiön tiedot, kuten taloustilanne, remontit ja pöytäkirjat, löytyvät yhdestä paikasta – aina ajan tasalla. Hallitus voi tehdä nopeita ja perusteltuja päätöksiä ilman turhaa tiedon etsimistä.

          2. Viestintä osakkaiden ja isännöitsijän kanssa on sujuvaa: Ei enää kadonneita sähköposteja tai epäselviä viestiketjuja – hallitus voi tiedottaa osakkaille ja keskustella isännöitsijän kanssa tehokkaasti yhdessä järjestelmässä.

          3. Taloyhtiön raha-asiat pysyvät hallinnassa: MyOiva näyttää reaaliaikaisen taloustilanteen, jolloin hallitus näkee heti, missä mennään. Tämä ehkäisee yllätyksiä ja auttaa tekemään fiksuja taloudellisia päätöksiä.

          4. Remonttien ja palvelupyyntöjen seuranta yhdellä silmäyksellä: Ei enää epävarmuutta siitä, missä vaiheessa asiat etenevät. Hallitus voi seurata korjausten ja palvelupyyntöjen tilannetta reaaliajassa.

          5. Ajasta ja paikasta riippumaton hallitustyöskentely: MyOiva toimii kaikilla laitteilla – hallituksen jäsenet voivat hoitaa asioita silloin, kun heille sopii.

          Läpinäkyvämpää ja modernimpaa taloyhtiön johtamista

          Hallituksen jäsenet tekevät tärkeää työtä, mutta se ei saisi olla turhauttavaa ja aikaa vievää. MyOiva tuo hallitustyöskentelyyn selkeyttä, sujuvuutta ja tehokkuutta – ilman ylimääräistä stressiä.

          ”Tavoitteenamme on tehdä taloyhtiön hallitustyöskentelystä yhtä sujuvaa ja modernia kuin asumisen pitäisi olla. MyOiva on suunniteltu nimenomaan taloyhtiön hallitusten tarpeisiin – helpottamaan arkea ja tukemaan päätöksentekoa”, summaa Oiva Isännöinnin asiakaskokemusjohtaja Petri Uomala.

          Haluatko tietää, miten MyOiva voi helpottaa juuri sinun taloyhtiösi hallituksen työtä? Ota yhteyttä omaan Oiva-toimistoosi – kerromme mielellämme lisää!

          Kiinnostuitko? Ota yhteyttä omaan Oiva-toimistoosi ja kerromme lisää!

          Taloyhtiön hoitovastike – Kuinka varmistat, ettei se ole liian korkea tai liian matala?

          Hoitovastike on taloyhtiön talouden kulmakivi, joka kattaa kaikki kiinteistön ylläpidon ja hallinnon kulut. Oikean hoitovastiketason määrittäminen on tärkeää, jotta taloyhtiön talous pysyy vakaana ja tarvittavat korjaukset voidaan tehdä ajoissa ilman äkillisiä vastikekorotuksia.

          Liian korkea vastike ➝ aiheuttaa tyytymättömyyttä osakkaiden keskuudessa
          Liian matala vastike ➝ johtaa taloudellisiin ongelmiin ja korjausten lykkäämiseen

          Tyypillisesti hoitovastike on Suomessa keskimäärin 3,5–5,5 €/m² kuukaudessa, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla se voi olla korkeampi, jopa 6–7 €/m². Vanhat kiinteistöt ja taloyhtiöt, joissa on paljon palveluita, kuten hissi, saattavat myös nostaa vastiketta.

          Miten taloyhtiön hallitus voi löytää oikean tasapainon hoitovastikkeen määrityksessä? Tämä opas auttaa hallitusta tekemään vastuullisia ja kestäviä päätöksiä.

          Miten hoitovastike määritellään oikein?

          1. Perusta päätös taloyhtiön budjettiin

          • Käy läpi viime vuoden tilinpäätös ja seuraavan vuoden budjetti.
          • Varmista, että kaikki kulut kuten kiinteistönhoito, lämmitys, sähkö, vakuutukset, isännöinti ja korjausvaraukset on huomioitu.

          2. Huomioi tulevat remontit ja ylläpitokustannukset

          • Laadi pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma (PTS), jotta suuret hankkeet eivät aiheuta äkillisiä muutoksia vastikkeeseen.
          • Varaudu tuleviin korjauksiin tekemällä riittäviä varauksia vastikkeessa.

          3. Pidä vastikkeen taso ennakoitavana

          • Äkilliset korotukset herättävät usein vastustusta, kun taas maltilliset ja ennakoidut muutokset ovat helpommin hyväksyttäviä.
          • Suosi avointa viestintää ja tiedota osakkaille hyvissä ajoin, miten ja miksi vastike muuttuu.

          4. Seuraa kiinteistön ylläpidon kustannuksia

          • Käy säännöllisesti läpi palvelusopimukset ja kilpailuta niitä tarvittaessa.
          • Tarkastele energiakustannuksia ja selvitä mahdollisuuksia säästöihin esimerkiksi talotekniikan optimoinnilla.

          5. Varmista osakkaiden maksukyky ja taloyhtiön taloudellinen vakaus

          • Tasapainoile osakkaiden maksukyvyn ja taloyhtiön tarpeiden välillä.
          • Pidä yhtiön talous tasapainossa, jotta vältetään tarpeettomat ylimääräiset keräykset.

          6. Hyödynnä asiantuntijoiden apua

          • Isännöitsijä, kirjanpitäjä ja tilintarkastaja voivat auttaa realistisen vastiketason määrittelyssä.
          • Hyvä taloudellinen suunnittelu vähentää riskejä ja luo ennustettavuutta.

          Hoitovastikkeen määrittely ei ole pelkkää laskentaa – se on osa taloyhtiön pitkäjänteistä taloussuunnittelua. Hyvin hallittu vastike pitää taloyhtiön elinvoimaisena ja osakkaat tyytyväisinä!

          Laitetaanko asiat heti kuntoon? Ota yhteyttä omaan Oiva-toimistoosi >>

          Haluatko kilpailuttaa isännöinnin?

          Me Oivalla tarjoamme kotimaisen Avainlippu-palvelun, vahvan osaamisen ja paikallisen tuntemuksen. Hinnoittelemme kaiken selkeästi ja läpinäkyvästi.

          Taloyhtiön budjetti – vinkit onnistuneeseen suunnitteluun

          Yleiset virheet taloyhtiön budjetoinnissa

          Budjetoinnissa voi helposti tapahtua virheitä, jos kaikkia kuluja ei huomioida tarkasti. Tyypillisiä kompastuskiviä ovat esimerkiksi kiinteistöveron, tonttivuokran ja kiinteistövakuutuksen tarkistamatta jättäminen. Lisäksi tiedossa olevat korotukset, kuten energian hinnan nousu tai palvelusopimusten päivitykset, saattavat jäädä huomiotta, mikä voi johtaa budjetin alijäämään.

          Parhaiten virheet vältetään käymällä budjetoitavat rivit kohta kohdalta läpi ja varmistamalla, että kaikki kiinteistön ylläpidon ja talouden kulut on huomioitu. Ennakoiva talouden hallinta auttaa välttämään yllättäviä kustannuksia ja varmistaa, että taloyhtiön rahoitus pysyy tasapainossa pitkällä aikavälillä.

          1. Paras tapa aloittaa taloyhtiön budjetointi

          Aloita tarkastelemalla kuluvan vuoden taloustilannetta:

          ✅ Mitä kuluja on syntynyt odotetusti?
          ✅ Onko tullut yllättäviä menoja (esim. putkirikko tai energiakustannusten nousu)?
          ✅ Miten hoitovastikkeet ja muut tulot ovat kattaneet kulut?

          Menneestä vuodesta oppiminen auttaa suunnittelemaan seuraavan vuoden budjetin realistisesti ja varautumaan paremmin odottamattomiin kuluihin.

          2. Taloyhtiön menot ja tulot

          Budjetin suunnittelussa on tärkeää varmistaa, että tulot kattavat kaikki menot ja että taloyhtiölle jää myös puskuria yllättäviin kuluihin.

          Yleiset menot

          Taloyhtiön menot koostuvat monista osista, kuten kiinteistön ylläpidosta, vakuutuksista, veden ja energian kulutuksesta sekä siivous- ja jätehuoltokustannuksista. Lisäksi korjaus- ja huoltotoimenpiteiden suunnittelu on keskeinen osa budjetointia, jotta taloyhtiö pystyy varautumaan suurempiin, ennakoituihin menoihin.

          ✅ Kiinteistön ylläpito ja huolto
          ✅ Lämmitys, vesi ja sähkö
          ✅ Vakuutukset
          ✅ Siivous ja jätehuolto
          ✅ Kiinteistön peruskorjaukset ja huoltotoimenpiteet

            Tulonlähteet

            Tulopuolella taloyhtiö saa rahaa yleensä hoitovastikkeista ja vuokratuloista, jos yhtiössä on vuokrattavia tiloja. Näiden tulojen tulee kattaa kaikki taloyhtiön menot, jotta hoitovastikkeen taso voidaan pitää kohtuullisena, mutta samalla riittävänä kattamaan kaikki talouden tarpeet.

            ✅ Hoitovastikkeet
            ✅ Vuokratulot (esim. liiketilat, autopaikat)

              3. Ennakoivan budjetin kulmakivet

              Hyvä budjetti ei ainoastaan katso menneisyyteen, vaan myös tulevaan. Taloyhtiön hallituksen on tärkeää kartoittaa tulevien vuosien huolto- ja korjaustarpeet ja sisällyttää ne budjettiin ennakoivasti.


              Lisäksi kiinteistöveron tarkistaminen on olennainen osa ennakoivaa budjetointia. Isännöitsijä voi yhdessä hallituksen kanssa tarkistaa kiinteistöveron määrän seuraavalle vuodelle, sillä isännöitsijä näkee kiinteistöveropäätöksen Omaverosta heti, kun se on annettu. Tämä auttaa varautumaan mahdollisiin kiinteistöveron muutoksiin ja sisällyttämään ne ajoissa budjettiin, varmistaen taloyhtiön taloudellisen tasapainon.

              Muista sisällyttää budjettiin:

              ✅ Kiinteistön tulevat huolto- ja korjaustarpeet
              ✅ Kiinteistövero (tarkista Omaverosta ajoissa)

              Pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelma auttaa varaamaan riittävästi rahaa tuleviin hankkeisiin ja välttämään yllättävät kustannukset.

              Taloudellinen ennakointi on yksi budjetoinnin kulmakivistä. Ilman selkeää suunnitelmaa taloyhtiö voi ajautua tilanteeseen, jossa remontit tulevat yllätyksenä tai rahaa ei ole varattuna tuleviin kuluihin.

              4. Hoitovastikkeen merkitys

              Hoitovastike on taloyhtiön tärkein tulonlähde, mutta sen suuruuden määrittäminen on tasapainoilua:

              Liian korkea vastike ➝ aiheuttaa tyytymättömyyttä osakkaiden keskuudessa
              Liian matala vastike ➝ johtaa taloudellisiin ongelmiin ja korjausten lykkäämiseen

              Taloyhtiön hallituksen tehtävä on löytää oikea hoitovastikkeen taso, jossa kulut voidaan kattaa ilman tarpeettomia korotuksia.

              Nappaa tästä parhaat vinkit hoitovastikkeen määrittämiseen >>

              Yhteistyö isännöitsijän kanssa on ratkaisevaa

              Budjetoinnin onnistumiseksi yhteistyö isännöitsijän kanssa on ratkaisevaa. Isännöitsijä antaa arvokasta tietoa kiinteistön kunnosta ja auttaa varmistamaan, että tulevat remontit ja ylläpitotoimet sisällytetään budjettiin realistisesti.

              Asiantuntevan teknisen isännöitsijän avulla budjettiin voidaan lisätä tarkat ennusteet tulevista kuluista.

              Talousarvion seuraaminen ja kirjanpito on tärkeä osa taloyhtiön budjetin hallintaa. Se varmistaa, että talous pysyy hallinnassa, ja mahdollistaa hallitukselle tarkan seurannan. Säännölliset talousraportit auttavat myös hallitusta pysymään ajan tasalla siitä, miten budjetti toteutuu.

              Taloyhtiön budjetoinnin aloittaminen ajoissa varmistaa, että taloyhtiön talous pysyy hallinnassa ja mahdolliset yllättävät kulut voidaan kohdata suunnitelmallisesti.

              Yhdessä isännöitsijän ja muiden asiantuntijoiden kanssa laadittu budjetti auttaa pitämään hoitovastikkeet kohtuullisina, ennakoimaan tulevat korjaustarpeet ja varmistamaan kiinteistön arvon säilymisen pitkällä aikavälillä.

              Laitetaanko asiat heti kuntoon? Ota yhteyttä omaan Oiva-toimistoosi >>