Etusivu » Oiva

Hyvän taloyhtiöelämän asialla

Tehtävämme on pitää huolta, että tässä maassa asuminen luistaa ja kiinteistöjen arvo kukoistaa. Meillä on paloa pistää taloyhtiöiden asiat ja koko ala kuntoon. Toimimme valtakunnallisesti, mutta palvelemme aina paikallisesti. Tällä sivulla esittäydymme ja kerromme, mihin uskomme. Tervetuloa, hauska tutustua!

Palvelemme paikallisesti

Olemalla lähellä isännöimiämme taloyhtiöitä ja johtamiamme kiinteistöjä pääsemme kunnolla tutustumaan niin kohteisiin kuin käyttäjiinkin. Näin se hyvä yhteistyö syntyy!

Vaikka olemme lähellä, olemme myös yksi maan suurimpia isännöinnin ja kiinteistöjohtamisen alalla. Iso koko takaa, että meillä on lihaksia viedä alituiseen palveluamme eteen päin ja olla avuksi mahdollisimman mutkattomasti. Avaamme koko ajan uusia toimipaikkoja ympäri Suomen, jotta voimme olla yhä useammalle asiakkaalle lähellä ja läsnä.

Oivan tarina

Kyllä se on vaan kaikkien etu, että pidämme taloyhtiöelämästä huolta. Hyvän isännöinnin merkitys kun ulottuu lattiasta kattoon, asujien eloon ja ihan koko yhteiskuntaan.

Meillä isännöinnin konkarit ja uuden polven tekijät huolehtivat, että tässä maassa asuminen luistaa ja kiinteistöjen arvo kukoistaa. Seisomme taloyhtiöiden päättäjien rinnalla uskaltaen sekä haastaa että kuunnella. Meillä on paloa pistää taloyhtiön asiat kuntoon viihtyvyyden, taloudellisuuden ja vastuullisuuden nimissä.

Näissä hommissa on hyvä pitää silmät, korvat ja uudet ovet alituiseen auki. Avoimuus pätee erityisesti asiakkaidemme suuntaan. Toimimme rehdisti ja näkyvästi.

Palvelemme aina paikallisesti ja vahvistusta isännöitsijämme saavat Oivan monitaitavista taustajoukoista. Hyväksi todettuja taikasanojamme ovat välitön palvelu, elämää helpottavat digiapurit sekä terve työyhteisö.

Ihanteellinen taloyhtiöelämä syntyy yhteistuumin. Meillä on kosolti näkemystä, taloyhtiöillä taas tietoa ja toiveita. Yhdistetään voimamme, niin saamme sekä asujat että kiinteistöt voimaan hyvin.

Nimittäin onni lähtee kotoa ja kantaa pitkälle.

Sujuvaa taloyhtiöelämää teillekin?

Digiapurit, Oiva Aspa, läpinäkyvä taloushallinto, tekniset taiturit, mahtavat isännöitsijät – niistä on hyvä taloyhtiöelämä tehty.

Tässähän tämä arki ja hommat rullaa. Asiat hoituvat nopeasti ja pyörät laitetaan pyörimään rivakasti!

Juha Väkimies – Hallituksen puheenjohtaja, As Oy Jkl:n Postimies

Oiva on nyt rekrytoiva

Haemme alituiseen hyviä tekijöitä luomaan hyvää taloyhtiöelämää. Oivalla pääset kehittämään osaamistasi terveessä työyhteisössä, jossa pidetään omista huolta.

Isännöinnin ja kiinteistöjohtamisen lisäksi meillä on kosolti muitakin tehtäviä tarjolla. Tekniset asiantuntijat, kirjanpitäjät, kiinteistösihteerit, asiakaspalvelijat ja monet muut oman tonttinsa ammattilaiset ovat tärkeä osa Oivan taikaa.

Tutustu vapaisiin paikkoihin ja hae mukaan joukkoon oivalliseen! Tai laita ihmeessä avointa hakemusta tulemaan, jos sinua kiinnostavia rooleja ei juuri nyt ole tarjolla.

Oivalluksia&Oppaita

Hei asukas tai hallituslainen! Tilaa parhaat vinkit sujuvaan taloyhtiöelämään suoraan sähköpostiisi.

Oivalluksia&Oppaita

Nyt on toimittava nopeasti – ARA:n tuet supistumassa merkittävästi 

Energiahankkeisiin valtion tukea haluavien taloyhtiöiden on nyt syytä olla ripeitä. Hallituksen ajamista säästötoimenpiteistä johtuen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tukimuotoja ollaan karsimassa merkittävästi. Esimerkiksi energia- ja kaukolämpöavustuksia ei enää ensi vuonna myönnetä. Sama koskee sähköautojen latauspaikka-avustuksia, joita on tälle vuodelle haettu jo enemmän kuin määrärahoja on käytettävissä.

Hissi- ja esteettömyysavustuksia, iäkkäiden ja vammaisten asuntojen korjausavustuksia sekä kuntotutkimuksen ja perusparannuksen suunnitteluavustuksia myönnetään jatkossakin, mutta ensi vuoden talousarvioon varattu summa on vain 9,5 miljoonaa euroa.

Jussi Niemelä ottaa vetovastuun Oivassa

Oiva Isännöinnin uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.10.2023 Jussi Niemelä.

Viimeiset reilut kaksi vuotta hän on ollut DEN Group Oy:n toimitusjohtaja. Aiemmin Niemelä on työskennellyt muun muassa Delete- ja Kotikatu-konsernien toimitusjohtajana. Hänellä on yli vuosikymmenen kokemus pääomasijoittajaomisteisten yhtiöiden kasvattamisesta ja johtamisesta.

Isännöitsijän vaihdon ei pidä rasittaa hallitusta

Isännöitsijän valinta on taloyhtiön hallituksen tärkein yksittäinen tehtävä. Hyvä isännöinti pitää huolen, että taloyhtiöelämä luistaa ja kiinteistöjen arvo kukoistaa. Huonoa isännöintiä ei tarvitse sietää, vaan kannattaa etsiä uusi kumppani.