Nyt on toimittava nopeasti – ARA:n tuet supistumassa merkittävästi 

Energiahankkeisiin valtion tukea haluavien taloyhtiöiden on nyt syytä olla ripeitä. Hallituksen ajamista säästötoimenpiteistä johtuen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tukimuotoja ollaan karsimassa merkittävästi. Esimerkiksi energia- ja kaukolämpöavustuksia ei enää ensi vuonna myönnetä. Näin meinasi käydä myös sähköautojen latauspaikka-avustuksille, joita on tälle vuodelle haettu jo enemmän kuin määrärahoja on käytettävissä.

Hissi- ja esteettömyysavustuksia, iäkkäiden ja vammaisten asuntojen korjausavustuksia sekä kuntotutkimuksen ja perusparannuksen suunnitteluavustuksia myönnetään jatkossakin, mutta ensi vuoden talousarvioon varattu summa on vain 9,5 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan ARA-avustusten kokonaissumma valtion ensi vuoden talousarviossa supistuu alle kymmenesosaan nykyisestä. 

Asuinrakennusten energia-avustuksen sekä matalalämpöiseen kaukolämpöön siirtymisen avustuksen yhteinen määräraha tälle vuodelle on yhteensä 98,7 miljoonaa euroa. Määräraha on pikkuhiljaa loppumaisillaan, joten hakemusten sisäänjätön kanssa alkaa olla jo kiire. ARAn päätös pitää saada tehdyksi käytännössä ennen joulua, jotta avustus voidaan maksaa. Tilannetta ei helpota se, että ARAlla on avustusten käsittelyssä parin kuukauden jono. 

ARAan toimitettujen sähköautojen latausinfra-avustusta koskevien hakemusten määrä ylittää tänä vuonna käytettävissä olevat määrärahat, joten uusille hankkeille ei ole tilaa. Avustus oli alun perin poistuvien avustusten listalla, mutta ensi vuoden talousarviota laatiessaan maan hallitus muutti mielensä. Lokakuun alussa vahvistettavaan budjettiesitykseen on sittenkin sisällytetty 9,5 miljoonan määräraha asuinrakennusten latausinfran rakentamiseen.  

Perinteiset tuet säilyvät, mutta supistettuina

Pidempään tukivaihtoehtoina olleet hissi- ja esteettömyysavustukset, iäkkäiden ja vammaisten asuntojen korjausavustukset sekä kuntotutkimuksen ja perusparannuksen suunnitteluavustukset säilyvät ARAn tukivalikoimassa. Hallitusohjelmaan on kuitenkin kirjattu, että avustusmääriä alennetaan ”esimerkiksi avustusprosenttia muuttamalla ja kohdentamalla avustukset vaikuttavimpiin ja eniten tukea tarvitseviin kohteisiin”. 

Tällä hetkellä haussa on vielä myös määräaikainen sähköavustus taloyhtiöille, joiden sähkölämmityskustannukset nousivat merkittävästi talvella 2022–2023. Mikäli yhtiö on oikeutettu tähän tukeen, se kannattaa ehdottomasti hakea. ARAlla on myös määrärahoja vielä jäljellä sähköavustuksen maksatuksiin. 

Taloyhtiön tarvitessa apua avustushakemusten laadintaan, sitä voi kysellä Oivan energia-asiantuntija Teemu Heikkiseltä, puh. 050 453 5231. 

Vastikemaksuja seurattava nyt aktiivisesti

Taloyhtiöissä menot katetaan pääosin osakkailta perittävien vastikkeiden avulla. Vastikkeen maksaminen on yksi osakkaan tärkeimmistä lakisääteisistä velvollisuuksista.

Taloustilanteen kiristyessä ja korkojen noustessa myös maksuhäiriöt yleensä yleistyvät. Hallituksen ja isännöitsijän vastuulla on seurata tarkasti, että osakkaat huolehtivat tästä velvollisuudestaan. Mahdollisiin maksuhäiriöihin on puututtava tehokkaasti. Se edellyttää aktiivista vastikeseurantaa.

Hyvä taloyhtiöelämä yhä useamman ulottuville Satakunnassa

Oiva Isännöinti on ostanut OP Koti Länsi-Suomi Oy:n isännöintiliiketoiminnan. Yhtiö on tarjonnut isännöintipalveluita lähinnä Porin, Rauman ja Euran alueilla noin 400 taloyhtiölle.
Yrityskaupan myötä yhä useammalla satakuntalaisella on mahdollisuus hoitaa asumiseen liittyvät asiansa kätevästi digitaalisissa palvelukanavissa ja nauttia myös muista taloyhtiöelämää helpottavista arjen palveluista.

”Hyvä isännöitsijä päästää hallituksen helpommalla”

As Oy Jyväskylän Postimestarin hallituksen puheenjohtaja Eija Räikkönen miettii hetken ja huokaisee sitten syvään.

– Olemme siitä onnellisessa asemassa, että meillä asiat hoituvat isännöinnin toimesta melkein kuin itsestään. Hallituksen ja osakkaiden ei tarvitse murehtia taloyhtiön asioista. Vierestä olen saanut seurata myös toisenlaisia kokemuksia.

Esittelyssä: Teemu Heikkinen, Oivan uusi energia-asiantuntija 

Joensuulainen Teemu Heikkinen aloitti syyskuussa Oiva Isännöinnin energia-asiantuntijana. Kesällä Karelia-ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi (AMK) valmistuneen Teemun juuret ovat syvällä Karjalan luonnossa.