Oivan kasvu jatkuu Keski-Suomessa
Oiva isännöinti on hankkinut omistukseensa jyväskyläläisen Noste Isännöinti Oy:n. Vain muutama päivä sitten kerroimme Kuopion Isännöintikulma Oy:n siirtymisestä Oivalle. Kasvumme jatkuu vahvana ja isännöinnin uudistaminen etenee vauhdilla eri puolilla Suomea.

Noste Isännöinnin osto kasvattaa Oivan toimipisteitä Jyväskylässä. Keskisuomalaisilla on siten erinomainen tilaisuus päästä eturintamassa nauttimaan modernista isännöinnistä, jonka tavoitteena on uudistaa isännöintialaa perusteellisesti ja tarjota läpinäkyvää, mutkatonta, paikallista palvelua.
Uusimman yrityskaupan myötä Oivan liikevaihto nousee noin 26,7 miljoonaan euroon. Henkilöstön määrä on kaupan jälkeen noin 262. Noste Isännöinti on työllistänyt 37 henkeä.
Hyvä työ asiakkaiden kanssa jatkuu, mutta hartiat levenevät
Oivan tavoitteena on laajentua ottamalla mukaan alueidensa parhaita isännöintitoimistoja eri puolilla Suomea. Noste Isännöinti on tarjonnut isännöinnin palveluita Jyväskylän seudulla jo usean vuosikymmenen ajan. Asiakastyytyväisyyskyselyn palautteissa yhtiö on saanut kiitosta asioista, joita Oiva on voimakkaasti viemässä alalla eteenpäin – muun muassa läpinäkyvyydestä ja mutkattomasta paikallisesta palvelusta. Oiva pitää tiukasti kiinni aidosta paikallisuudesta ja tarkoituksena on, että Nosteen asiantuntijat jatkavat laadukasta työtään asiakkaidensa kanssa.
– Noste on hyvällä polulla isännöinnin modernisoinnissa, mutta saa nyt lisäksi tuekseen Oivan leveät hartiat. Laajan ja kattavan asiantuntijaverkostomme sekä jatkuvasti kehittyvien digitaalisten työkalujemme avulla pystymme entisestään nostamaan palvelun tasoa ja tarjoamaan sitä yhä useammalle taloyhtiölle Jyväskylän seudulla, sanoo Oiva Isännöinnin toimitusjohtaja Jarno Haikonen.
– Elämän taloyhtiössä kuuluu olla osakkaalle huoletonta. Kuitenkin niin, että osakas aina tietää, miten hänen omaisuudestaan pidetään huolta ja mihin taloyhtiön rahoja käytetään. Meille nämä asiat ovat ihan yhtä tärkeitä kuin omaisuudestaan ja sen arvon kehittymisestä huolta kantavalle osakkaalle. Siksi olemme lähellä ja läpinäkyviä.
Oivalluksia&Oppaita
Hei asukas tai hallituslainen! Tilaa parhaat vinkit sujuvaan taloyhtiöelämään suoraan sähköpostiisi.

Nyt on toimittava nopeasti – ARA:n tuet supistumassa merkittävästi
Energiahankkeisiin valtion tukea haluavien taloyhtiöiden on nyt syytä olla ripeitä. Hallituksen ajamista säästötoimenpiteistä johtuen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tukimuotoja ollaan karsimassa merkittävästi. Esimerkiksi energia- ja kaukolämpöavustuksia ei enää ensi vuonna myönnetä. Sama koskee sähköautojen latauspaikka-avustuksia, joita on tälle vuodelle haettu jo enemmän kuin määrärahoja on käytettävissä.
Hissi- ja esteettömyysavustuksia, iäkkäiden ja vammaisten asuntojen korjausavustuksia sekä kuntotutkimuksen ja perusparannuksen suunnitteluavustuksia myönnetään jatkossakin, mutta ensi vuoden talousarvioon varattu summa on vain 9,5 miljoonaa euroa.

Jussi Niemelä ottaa vetovastuun Oivassa
Oiva Isännöinnin uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.10.2023 Jussi Niemelä.
Viimeiset reilut kaksi vuotta hän on ollut DEN Group Oy:n toimitusjohtaja. Aiemmin Niemelä on työskennellyt muun muassa Delete- ja Kotikatu-konsernien toimitusjohtajana. Hänellä on yli vuosikymmenen kokemus pääomasijoittajaomisteisten yhtiöiden kasvattamisesta ja johtamisesta.

Asiakkaan arjen asiat kiinnostavat isännöintiammattilaista
Kun Irina Marjanen 17-vuotiaana merkonomiopiskelijana ensimmäistä kertaa astui tili- ja isännöintitoimistoon opintoihin liittyvään työharjoitteluun, hän totesi nopeasti löytäneensä oman paikkansa.

Isännöitsijän vaihdon ei pidä rasittaa hallitusta
Isännöitsijän valinta on taloyhtiön hallituksen tärkein yksittäinen tehtävä. Hyvä isännöinti pitää huolen, että taloyhtiöelämä luistaa ja kiinteistöjen arvo kukoistaa. Huonoa isännöintiä ei tarvitse sietää, vaan kannattaa etsiä uusi kumppani.